Tekstin koko: A A
Etusivu

Uusia ratkaisuja pk-yritysten työhyvinvoinnin lisäämiseksi

Verven vetämä mittava hanke etsii ratkaisuja ajankohtaisiin työhyvinvointiongelmiin. Hankkeessa kuntoutuksen ja työterveyshuollon yksiköt tiivistävät yhteistyötään pk-yritysten työhyvinvoinnin lisäämiseksi.

Suomessa sairauspoissaoloja ja ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä aiheuttavat erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyssyistä johtuvat työssä jaksamisen ongelmat. Myös työväestön ikääntyminen lisää sairauspoissaolojen määrää.

Työhyvinvointiongelmat liittyvät muutostilanteisiin

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että yritysten ja työpaikkojen henkilöstön työssä jaksamisen kannalta kriittisintä ovat jatkuvat, pitkäkestoiset ja keskeneräiset tuotannossa ja toimintatavoissa tapahtuvat muutokset. Hankkeen aikana yritysten muutostilanteiden helpottamiseksi luodaan ratkaisuja, joissa työntekijöiden työhyvinvointia edistetään työtä kehittämällä.

Hanke toteutetaan Tampereella, Kokkolassa, Jyväskylässä ja Raahessa vuosina 2005-2008. Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) sekä sosiaali- ja terveysministeriö.